sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Pohdintaa kenkä- sekä sukkafetisseistä


Olen viimeaikoina keskustellut parin ihmisen kanssa kenkä- sekä sukkafetisseistä, joten tällä kertaa tuon hiukan omia ajatuksiani ja huomioitani esille tässä postauksessa.*

Usein keskeisin asia tässä fetississä ovat varmaankin tuoksut. Tästä olen ainakin monelta kuullut, että he etsivät nimenomaan tuoksuvia (jotkut käyttäneet joskus jopa sanaa haisevia tai löyhkääviä) sukkia tai jalkineita. Yleensä mitä voimakkaampi tuoksu, sen parempi. Näin olen saanut usealta ihmiseltä ainakin ymmärtää.

Itselleni hieneritys tai sen tuoksutteleminen ei ole koskaan ollut mitenkään fetissi. Tai ei ainakaan oma hikeni, sitä en koe mitenkään kiihottavana. Mutta miehen hien tuoksu kainaloissa... tämä tietysti vaihtelee pitkälti ihmisestä sekä hien määrästä riippuen, mutta olen huomannut että joillakin miehillä sellainen pieni hien tuoksu kainaloissa on jokseenkin miellyttävän tuoksuista. En siitä mitenkään erityisemmin syty (ainakaan tietoisesti), mutta itselleni se on vain sellainen tuoksu joka ei ole paha, vaan siinä on... ehkäpä jonkinlaista syvempää, alitajuntaista vietintuntua.

Hiukan taustatutkimsta tehtyäni löysin seuraavanlaisia faktoja hikeen liittyen:

  • Hikirauhaset erittävät feromonia, jonka tarkoitus on houkutella vastakkaista sukupuolta paritteluun.
  • Miehen erittämät feromonit sisältävät androstadienonia, jonka määrä hiukan vaihtelee henkilöstä toiseen.
  • Erään Kaliforniassa tehdyn tutkimuksen mukaan miehen hiki, joka sisältää hiukan runsaammin androstadienonia, lisää vastakkaisen sukupuolen hormonituotantoa, tuo mielihyvää sekä kasvattaa seksuaalista halukkuutta.
  • Naisen emätin erittää feromonia, joka puolestaan sisältää kopuliinia, Tämän pitäisi toimia samoin päin kuin miehen hien kanssa - kopuliinin tuoksu herättää miehissä kiihotusta ja seksuaalista viettiä.

Tästä voimme siis päätellä, että miesten erittämä hiki vaikuttaisi jonkin verran naisiin. Mutta entä sitten naisten hien eritys kainaloista tai jaloista, sisältävätkö ne jotakin joka lisää miehessä kiimaa? Tästä en oikein tiedä, en löytänyt ainakaan mitään faktapohjaista tutkimustietoa. Mutta mitä olen omin silmin nähnyt ja itse kuullut, nin tiedän, että on olemassa ihan älyttömästi miehiä, jotka kiihottuvat näistä naisten hien tuoksuista (yleisin kohde on jalkahiki). Pakko siinä varmasti jotain alkukantaisempaa myös on olla. Tai toisaalta, ehkä jo pelkkä se tuoksu tai ajatus naisen hien tuoksusta kiihottaa, ehkä se ei sisällä mitään tiettyä kemiallista viestintäainetta. Naiset usein ujostelevat hikoilemistaan, varsinkin jos siihen liittyy tuoksuja, ja sitä yritetään sitten ehkäistä ja peittää mahdollisimman hyvin. Ehkä joillekin ajatus siitä, että nainen häpeilee tuoksujaan, mutta suostuu silti hiukan nolostellen antamaan tuoksuvat sukkansa/kenkänsä toisen haisteltavaksi, on jo sinänsä kiehtova ja kiihottava asia?

Toisille kyse saattaa myös olla ihan vain kauniista kengistä tai pelkästä jalkafetissistä, jolloin tuoksut ovat toissijaiset ja tärkeämpää on visuaalinen näky/mielikuva naisesta pitämässä miellyttävän näköisiä kenkiä taikka sukkia päällään. Kenkäfetississä usein ihannoidaan korkokenkiä, pitkiä saappaita, nahkaa, lateksia, tennareita, ballerinoja ja muita seksikkään tai söpön näköisiä jalkineita. Useimmiten kenkiä hankitaan jotta niitä voidaan tutkiskella, haistella ja ihannoida, mutta osa myös haluaa hankkia käytetyt kengät ihan omaan käyttöönsä. Jälkimmäisessä tapauksessa kuvittelisin, että ulkonäöllä ja käytännöllisillä seikoilla olisi se suurin merkitys. Sukissa monet taas suosivat tavallisia valkoisia sukkia, jolloin käytön jäljet näkyvät niissä kaikista parhaiten.

Sukkahousufetissin olen huomannut hiukan ehkä poikkeavan kenkä- ja sukkafetissistä. Usein sukkahousuista kiinnostuneet ihmset haluavat että nitä on pidetty päällä ilman alushousuja päivän tai pari. Tämä ehkä muistuttaa hiukan enemmän pikkarifetissiä. Toisille tärkeää on myös jalkapohjien tuoksut. Sukkahousuissa suositaan eniten ohutta, läpikuultavaa materiaalia paksujen sukkahousujen sijaan. Tässä on myös ehkä hiukan yleisempää kuin kengissä ja sukissa, että käytetyt sukkahousut puetaan itsensä päälle tai niitä ainakin kokeillaan. Ei tietystikään pidä paikkaansa jokaisen kohdalla, mutta itse olen tällaisen asian huomioinut.

Näihin kaikkiin fetisseihin liittyy uskoakseni erittäinkin vahvasti myös fantasiointi, tuoksujen ja visuaalisen kokemuksen lisäksi. Kun saa käytetyt jalkineet taikka vaatekappaleen itselleen, on helppo ajautua fantasioimaan missä niitä on käytetty, kuka niitä on käyttänyt ja miten niitä ollaan käytetty. Ajatus myös siitä, että niitä on käytetty vain ja ainoastaan sinua varten, on epäilemättä kihelmöivä ja jännittävä. Fantasiointiin liittyy varmasti myös paljon muutakin, henkilökohtaisten mieltymysten mukaan vaihdellen, mutta olettaisin sen olevan monissa tapauksissa erittäin tärkeä osa maksimaalisen nautinnon ja täydellisen kokemuksen saavuttamista.

Onko sinulla omakohtaista kokemusta näistä fetsseistä? Mitkä asiat koet fetississäsi tärkeäksi? Kommentoi postauksen alle, anonyymisti tai valitsemallasi nimimerkillä!

*(Teksti perustuu omiin kokemuksiini, pohdintoihini ja havaintoihini, en siis puhu kaikkien fetistien puolesta!)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pikkarihaastattelu: Tapani

Se on jälleen pikkarihaastattelun aika!

Tällä kertaa haastateltavanani oli Tapani. Olemme jutelleet Tapanin kanssa vajaan vuoden verran, joskus vähän kevyemmissä ja joskus taas vähän syvällisemmissä merkeissä. Hänen kanssaan olen käynyt erittäin mielenkiintoisia ja pohdiskelevia keskusteluja varsinkin seksuaalisuuteen liittyen. Tapanin kanssa on helppo jutella, sillä hän on yhtä avarakatseinen persoona kuin mitä itse olen. Harvoin löytyy näin mukavaa, asiallista ja ennen kaikkea herrasmiesmäistä jutteluseuraa! 

Sen pidemmittä puheitta, tässä Tapanin haastattelu, olkaa hyvä!

1. Esittele itsesi lyhyesti.

- Nimeni on Tapani. Olen 60-vuotias mies Tampereelta. Asun avoliitossa naisen kanssa. Edellisestä liitosta on jo kolme täysi-ikäistä tytärtä. 

Rakastan naisia, mutta tässä matkan varrella myös miehet ovat alkaneet kiinnostamaan. Jos on mukava persoona niin minulle ei ole väliä onko kyseessä mies vai nainen. Pääasia että tullaan juttuun. Olen huumorintajuinen ja luotettava mies. Mottoni onkin "mitä sovitaan, siitä pidetään kiinni."

2. Mikä sai sinut alun perin kiinnostumaan käytetyistä pikkareista? 

- Minulla on aina ollut kiinnostusta pikkareihin ja minua on aina kiinnostanut minkälaisia pikkareita naiseni käyttää. Mutta tähän pikkaripostitus -osastoon törmäsin vähän vahingossa kun selailin nettiä. Luin ilmoituksia ja mielenkiintoni heräsi; miksipä en kokeilisi tilata joltakin.

3. Minkä ikäinen olit kun koit ensimmäisen käytetyt pikkarit -kokemuksesi?

- Olin silloin 59-vuotias.

4. Kuinka kauan sitten tilasit ensimmäiset käytetyt pikkarisi?

- Vuonna 2016 syksyllä tilasin ensimmäiset pikkarit.

5. Millainen oli ensimmäinen kokemuksesi käytetyiden pikkareiden kanssa?

- Ensimmäinen kokemukseni tilattujen pikkareiden kanssa oli jännittävä ja kiihottava. Jo se, kun minulle tuli viesti kännykkään että pikkarit voi noutaa Matkahuollosta, sai sydämeni sykkeen kiihtymään. Ja sitten kun pakettia tutkin huolellisesti kotona, huomasin että siinä oli myyjän käsin kirjoittama tervehdys. Silloin tiesin että tämä on mun juttu. Seuraavana iltana vasta alkoi pikkarisovitus, mikä sitten johti moneen asiaan.

6. Tilaatko pikkareita useammalta ihmiseltä? Jos, niin tilaatko pikkareita vain kerran per myyjä, vai onko sinulla yksi tai useampi vakkarimyyjä? 

- Olen tilannut vain yhdeltä myyjältä, Ms. Lemonilta. Pari kertaa olen tilannut häneltä pikkarit. Kun olen löytänyt hyvän ja luotettavan myyjän jonka kanssa tulen juttuun, niin miksi mennä vaihtamaan.

7. Mitkä kriteerit ovat tärkeitä pikkarimyyjässä?

- Tärkeimmät kriteerit ovat rehellisyys ja luotettavuus. Mitä sovitaan, niin se myös pitää. Ja jos tilauksen kanssa tulee mutkia matkaan, niin siitä ilmoitetaan puolin ja toisin.

8. Onko pikkarimyyjän iällä tai ulkonäöllä sinulle minkäänlaista merkitystä?

- Pikkarimyyjän iällä ja ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Tätähän tehdään netin kautta. Toista olisi silloin, jos tätä tehtäisiin livenä, silloin se voisi vaikuttaa asiaan.

9. Onko sinulle tärkeää tutustua myyjään lähemmin ennen pikkarihankintoja vai hoidatko homman mieluummin nopeasti ja virtaviivaisesti ilman sen kummempia höpötyksiä?

- Kyllä siinä ensimmäisessä tilauksessa jo tietää, tilaako häneltä toista kertaa vai ei. Kyllä se minun mielestäni on niin, että ensivaikutelmaa ei pysty enää muuttamaan.

10. Oletko ystävystynyt kenenkään myyjän kanssa?

- Ms.Lemonin kanssa ollaan paljon vaihdettu viestejä. Hän on mukava ja asiallinen harrastaja. Ollaan tutut näin viestien välityksellä. Häneen minä haluaisin ystävystyä. 

Ms. Lemon: Mielestäni olemme viestitellessä jo ystävystyneet, joka on minusta erittäin hieno asia!

11. Onko kohdallesi koskaan osunut huijari pikkarikaupoissa?

- Kohdalleni ei ole osunut huijareita, kun en ole tilannut kuin Ms. Lemonilta.

12. Kuinka usein tilaat käytettyjä pikkareita?

- Olen puolen vuoden aikana tilannut parit pikkarit.

13. Ostaessasi käytettyjä pikkareita netin kautta, tilaatko ne postitse vai tapaatko toisen osapuolen livenä? Jos käytät molempia tapoja, niin kumpi on enemmän mieleesi ja miksi?

- Olen tilannut netin kautta Ms. Lemonilta.

14. Onko pikkareiden värillä, materiaalilla ja koristeluilla sinulle kuinka paljon merkitystä? 

- Ei muulla ole niin väliä, kunhan ne ovat seksikkään punaiset pikkarit.

15. Suositko pikkareissa enemmän tavallista mallia vai stringejä? 

- Kummatkin käy, mutta stringit ovat suosikkimallini.

16. Millä tapaa nautit käytetyistä pikkareista saatuasi ne käsiisi? 

- Nautin pikkareista haistelemalla niitä sekä suutelemalla sitä osaa jossa herkkua on pidetty. Olen siinä vaiheessa jo tosi kiihottunut enkä meinaa pysyä nahoissani. Sen jälkeen puen pikkarit päälleni, menen peilin eteen ja katselen miltä ne näyttävät. Mielestäni ne näyttävät syntisen hyvältä. Olen tässä vaiheessa jo alkanut hieromaan kaluani, eikä enää kestä kuin hetken ennen kuin laukean pikkareihin. Mikä ihana tunne se onkaan. Tunnen myös että tuli tehtyä hyvät kaupat.

17. Säilytätkö pikkarit käytön jälkeen vai heitätkö ne pois?

- Kyllä säilytän. Ei minulla ole kuin vasta kahdet pikkarit. Niitä sovitellaan silloin tällöin kun harrastan sooloseksiä.

18. Kuinka monet pikkarit omistat tällä hetkellä? 

- Toistaiseksi kahdet pikkarit.

19. Mikä käytetyissä pikkareissa eniten viehättää/kiihottaa sinua?

- Pikkareissa viehättää eniten se, kun ajattelee, että myyjä on juuri sinua varten mehustanut ne. Hän on nähnyt paljon vaivaa ja aikaa niiden kanssa. Arvostan tätä suuresti. Monesti me ostajat ei huomata, että vaatii paljon työtä myyjältä ennen kuin pikkarit on ostajalla. Kiitos siis kaikille myyjille.

20. Minkälaisina yleensä tilaat käytetyt pikkarit? Miksi juuri sellaisena?

- Minä olen tilannut pikkarit vuorokauden käytöllä. Kyllä siinä ajassa jo jää jälkiä pikkareihin.

21. Jos sinulla on kumppani, niin tietääkö hän pikkariharrastuksestasi? Jos tietää, niin miten hän on suhtautunut asiaan?

- Kumppani tietää että olen hieman bi-henkinen, muttei tiedä minun pikkariharrastuksestani.

22. Pidätkö pikkariharrastuksesi salassa ystävä/lähipiiriltäsi vai oletko täysin avoin sen kanssa?

- Kyllä yritän pitää tämän salassa. Tämä on harrastajien välinen kokemus, jossa luottamus pysyy puolin ja toisin.

23. Aiotko jatkaa pikkariharrastusta vielä pitkään vai onko sinulla suunnitteilla lopettaa se jossain vaiheessa?

- Kyllä aion jatkaa, tilaan jatkossakin pikkarit Ms. Lemonilta.

24. Oletko koskaan tilannut pikkareita, joissa olisi jotain erikoisia ominaisuuksia?

- Olen tilannut pikkareita vuorokauden käytöllä. En ole vielä tilannut pissattuja pikkareita.

25. Paras/mieleenpainuvin kokemuksesi pikkariharrastajan taikka häneltä tilatun tuotteen kanssa?

- Saan parhaimman pikkarikokemuksen, kun menen ensin suihkuun ja sitten alan kaunistautumaan. Sheivaan karvat pois, lakkaan varpaankynteni ja puen pikkarit päälle. Mikä ihana tunne, kun saa kunnolla tyttöillä. Silloin minun sisäinen naisellisuuteni ottaa vallan. Otan sitten peilin kautta valokuvan, jotta näen miltä minun naiseuteni näyttää.

26. Huonoin/epämiellyttävin kokemuksesi pikkariharrastajan taikka häneltä tilatun tuotteen kanssa?

- Ei ole huonoja kokemuksia.

27. Oletko koskaan tilannut mitään muuta kuin pikkareita? Jos olet, niin mitä?

- Olen tilannut käytetyn dildon, pissatun tamponin sekä dildon kanssa käytetyn kondomin.

28. Jos olet tilannut jotain muuta kuin pikkareita, niin mikä niistä on ollut paras kokemuksesi?

- Ehkä meleenpainuvin kokemus on ollut pissattu tamponi. Kun minulla on leikit menossa ja olen laittautunut naiselliseksi, niin siinä yhteydessä kun pissatun tamponin puristaa päällensä, sekä lopuksi ottaa siitä suuhunsa pissaa, niin se on upea elämys.

29. Jos olet tilannut jotain muuta kuin pikkareita, niin onko ollut mitään mistä et ole pitänyt?

- Huonoja kokemuksia ei minulla ole ollenkaan. Olen ainoastaan asioinut Ms. Lemonin kanssa. Suosittelen häntä harrastajana. Hän on rehellinen, luotettava sekä miellyttävä persoona. Kiitos hänelle.

30. Jotain mitä haluaisit vielä kertoa pikkariharrastukseen/myyjiin liittyen? Sana on vapaa!

- Mukava harrastus kaikinpuolin. On upea tunne kun ostajan ja myyjän kemiat pelaa. Kiitos kaikille, niin myyjille kuin ostajille. Hyvää kevättä. Nautitaan elämästä!

~

* Tapanin oikea nimi on muutettu.